|
Eräänä
päivänä kuuntelin äitini uutta kasettia, Palava sydän -85. Ensikuuntelulla se jysähti tajuntaani, olin tuolloin 11-vuotias. Paven musiikki oli oma löytöni, kavereiden kuunnellessa ulkomaisia poppareita. |
|
Paven musiikki on kulkenut mukanani kaikki nämä vuodet enemmän ja vähemmän. Jo tuolloin toivoin kovasti pääseväni konsertteihinkin, muttei minulle sitä suotu, ennen kuin olin omillani.
|
| Toki tuli käytyä
neljässä Mestareiden konsertissa, jotka Helsingissä järjestettiin sekä Kosovo Aid hyväntekeväisyyskonsertissa. |
| Halusin kuitenkin itsensä Paven
konserttiin ja lopulta kärsivällisyyteni palkittiin. Työtoverini kertoi lukeneensa lehdestä Paven nimmarikeikasta Jumbossa. Minähän poljin fillarilla läpi tuiskun ja tuulen suoraan työpaikalta.
Siellä kuulin
Paven 30-vuotistaiteilijajuhlakiertueen pysähtyvän illalla |
| Mustaa
valkoisella levyn ostettuani rupesin kyttäämään konserttikiertuetta ja lopultakin ystäväni löysi tiedon netistä, pääsin konserttiin Savoy teatteriin hyvälle paikalle. |
| Linnanmäellä
Helsinki päivänä Pave esitti Rock-sinfonian Helsingin vedelle. Sadekaan ei karkottanut meitä uskollisia faneja ja tällä kertaa fanit pääsivät todella lähituntumaan.
|
| Höynäytettyäni
ystäväni mukaan risteilylle, toteutui viimein hillittömin unelmani, tapasin
ihan likeltä Paven ja pääsin samaan
kuvaan.
|
![]() |
Omistus Riiviölle... |
| ... Paven nimmarilla | ![]() |
|
Pave ja Riiviö |
Kenties ilman, tätä risteilyä ja Paven ystävällisyyttä faniaan kohtaan, ei näitä sivuja olisi tehty.